Michelle Sahal Estimén lasta kohti heitettiin kivi Helsingissä. Nyt tyttö pelkää kävellä yksin. Perhe on huolissaan rasismista, mutta sai myös paljon tukea.
Eräänä elokuun iltana Michelle Sahal Estimén perheen turvallisuuden tunne muuttui.
Perheen 8-vuotias tytär pyöräili silloin kohti kotia. Matkalla kaksi nuorta heitti häntä kohti suuren kiven. Kivi osui pyörään, ja tyttö kaatui.
Tyttö soitti äidilleen itkien.
– Tyttäreni itki paljon. En melkein ymmärtänyt, mitä hän sanoi. Juoksin nopeasti hänen luokseen, Sahal Estimé kertoo.
Äiti löysi tapahtumapaikalta kiven, mutta nuoret olivat jo lähteneet.
Kotona Sahal Estimé mietti, mitä hänen pitää tehdä. Hän soitti poliisin neuvontanumeroon. Poliisi neuvoi, että tee rikosilmoitus.
Poliisi kertoi kuitenkin heti, että tapausta voi olla vaikea tutkia. Kukaan ei tiennyt, keitä nuoret olivat.
– Hän kuitenkin sanoi, että rikosilmoitus on silti tärkeä, Sahal Estimé kertoo.
Tyttö loukkaantui lievästi
Tyttö sai polveensa mustelman. Hän löi myös päänsä, kun hän kaatui. Vakavia vammoja ei tullut.
– Onneksi hänellä oli kypärä. Se suojasi hänen päätään, Sahal Estimé sanoo.
Tapahtuma jätti kuitenkin tytölle pelkoja. Nyt hän pelkää kulkea yksin kotiin.
Jos hän tulee harrastuksesta yksin, hän pyytää usein äitiä hakemaan hänet.
– Menen hakemaan, koska tiedän, että häntä pelottaa, Sahal Estimé kertoo.
Äiti toivoo, että ajan kanssa tyttö saa turvallisuuden tunteensa takaisin.
– Tällaisen tapahtuman jälkeen pelko on normaalia. Mutta samalla pitää jatkaa elämää. Valitettavasti elämme tällaisessa maailmassa. Emme voi pelätä ikuisesti, Sahal Estimé sanoo.
Poliisi ei jatkanut asian tutkimista, koska kukaan ei nähnyt tapahtumaa.
Ei siis tiedetä varmasti, mikä oli tekijöiden motiivi eli teon syy.
Sahal Estimé pelkää, että se liittyy hänen lapsensa ihon väriin.
Sahal Estimé ajattelee, että hänen asuinalueensa Helsingissä ei ole ongelma.
– Pidän omasta asuinalueestani. Minusta kyse ei ole siitä, missä asun. Kyse on enemmän siitä, mitä Suomessa tapahtuu juuri nyt.
Sahal Estimé tarkoittaa sitä, että hänen mielestään rasismi lisääntyy.
Omat kokemukset lisäävät huolta
Sahal Estimé muistaa omat kokemuksensa lapsuudessa. Hän kasvoi Suomessa 1990-luvulla ja oli usein ainoa ruskeaihoinen lapsi ympäristössään.
Hän koki rasismia. Se oli kommentteja, syrjintää ja teini-ikäisenä myös väkivaltaa.
– Äitini on suomalainen. Hän sanoi usein, että älä välitä. Mutta tietenkin lapsi välittää, Sahal Estimé sanoo.
Sahal Estimén mielestä rasismi väheni Suomessa pitkään, mutta sitten tapahtui muutos. Nyt tilanne muistuttaa häntä siitä ajasta, kun hän oli lapsi.
Perhe sai paljon tukea
Sahal Estimé kertoo, että perhe sai paljon tukea naapureilta tapahtuman jälkeen. Tyttären ystävien vanhemmat auttavat.
– He saattavat tyttäreni kotiin vaikka en edes pyytänyt heiltä apua. Se tuntuu todella hyvältä, hän sanoo.
Myös koulu oli huolissaan. Koulun työntekijät kysyivät heti, tapahtuiko tilanne tytön koulumatkalla. Silloin myös koululla olisi ollut vastuuta tilanteesta.
Sahal Estimé kertoi myös LinkedInissä siitä, että tytärtä kohti heitettiin kivi. Hän ei odottanut, että saa niin paljon tukea.
– Mukaan tuli ihmisiä, jotka eivät itse koe rasismia. He halusivat auttaa. Olen siitä todella kiitollinen, hän sanoo.
Osa heistä perusti LinkedIn-ryhmän, jossa on nyt yli 50 jäsentä. Ryhmän tarkoitus on miettiä tapoja, joilla puututaan rasismiin.
– Ihmiset ovat ehdottaneet paljon erilaisia tapoja toimia. Monet haluavat tehdä työtä, jotta asiat muuttuvat, Sahal Estimé sanoo.
Ryhmä on tavannut useita kertoja etänä. He suunnittelevat nyt käytännön tekoja.
Vanhemmat haluavat herättää aiheesta keskustelua. He miettivät, miten he voivat auttaa kouluja ja harrastuksia puhumaan rasismista.
Sahal Estimé uskoo, että monet ihmiset ovat huolissaan samoista asioista.
– Tiedän, että suurin osa suomalaisista on hyviä ihmisiä. He haluavat oikeasti tukea meitä. Siksi tästä on tärkeää puhua, Sahal Estimé sanoo.